Intoa puhkuen lähdin aamulla tyttären kanssa käymään paikallisella puutarhalla. Tarkoitus oli ostaa koulinnasta ylijääneitä kesäkukan taimia. Silmissä jo näin kuinka iltapäivän viettäisin purkitellen pikkutaimia...Pettymys oli karvas kun kuulin paikanpäällä että tällä hetkellä olisi tarjolla vain orvokintaimia! Ihan niitä en kuitenkaan ollut ajatellut...Otsan rypistysToki orvokit ovat kauniita omalla tavallansa ja kuuluvat minunkin kesäpihaani, mutta nyt olin asennoitunut hieman toisenlaisiin kukkasiin.

No juttelin siinä sitten puutarhurin kanssa ja kyselin neuvoja mm. varastossa talvettamieni kärhöjen suhteen. Ensi pettymys alkoikin laantua ja pian päästiin juttuun pelargoneista. Ilmeni että heillä oli jo niistä hyvänkokoisia taimia myynnissä. Siispä lähdimme kohti kasvihuoneita! Sielläpä olikin taimi poikineen, mikä "sight for sore eyes"! Siis silmiä hivelevä näky! Lohduksi ostin neljä uutuus pelargonin tainta ja kaiken sen kukkahuuman keskellä unohdin painaa lajikkeen nimen mieleeni... Täytyy varmaan huomenna soitella tarhurille...

Pikkuiset pääsivät yläkerran kattoikkunoiden alle kukkalaudalle kasvamaan. Puutarhuri kertoi pelargonin pitävän aika voimakkasta lannoituksesta, se oli minulle uusi tieto. Yhdessä taimessa oli jo kukkanuppuja tulossa, mutta ne nyppäsin vielä pois. Ehtii sitten lähempänä kesää kyllä kukkia.

Toinen lohtu päivälle oli postista tänään tullut Kauppilan taimikuvasto. Sitä lehteä olen jo useamman kerran ehtinyt tässä lueskella...Kyllä olikin kaikenlaista kivaa, mutta siltikin olen päättänyt olla tänä vuonna tilaamatta. Sisko on kylläkin tekemässä tilausta Viherpeukaloille...siinä samalla tulisi kyllä itsellekin jotain pientä...Mutta katsotaan nyt.Hymy