Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Puutarhanhoitoa, kukkien kasvatusta ja oman pihasuunnitelman toteuttamista V-vyöhykkeellä. Haaveena englantilainen cottage garden-tyylinen puutarha.

Ethän kopio kuviani ilman lupaa!

06.05.2012 - 17:54
Kevään etenemistä odottelen malttamattomana. Ajankuluksi ollaan Annin kanssa tehty kylvöjä.  Kasvihuoneessa on nyt kasvamassa pyöreitä porkkanoita ja salaattia, salviaa,oreganoa ja kiwanoa. Basilikaa kylvettiin myös, mutta tuotiin ruukut sisälle itämään. Kaikki edellä mainitut kylvettiin vappuna.



Vappuna teimme myös kesäkukka penkin. Anni käänsi maat talikolla ja lisättiin hieman uutta multaa joukkoon. Sitten ruudutin kylvöalueet. Tähän käytettiin kaikki siemenet mitä löytyi siemenlaatikoista. Osassa oli päiväys jo ylittynyt, mutta se ei meitä estänyt kokeilemasta!



1. Kirjokakkara, valkoinen, 80 cm
2. Unikko, lohenpunainen, 60-70 cm
3. Komeaklarkia, punasävyinen, 50-70 cm
4. Kosmoskukka, punasävyinen, 80 cm
5. Pioniunikko, eri värejä, 50-60 cm
6. Punapellava, punainen, 40-50 cm
7. Kehäkukka, keltainen/oranssi, 30-50 cm
8. Ruiskaunokki, sininen, 50-60 cm
9. Kesäleimu, eri värejä, 20-40 cm
10. Sinisievikki, sininen, 15-20 cm
11. Kesäharso, valkoinen, 30-50 cm
12. Espanjan unikko, punaoranssi, 30 cm

Tänään vedettiin vielä tuohon penkin päälle harso, jotta saavat rauhassa muhia siellä lämpimässä.

Kiertelin kameran kanssa pihalla tuolloin vappuna ja kuvasin uutta elämää. Krookukset kukkivat silloin jo komeasti ja kevätkaihonkukka levittäytyi omenapuun alla.



Tietääkö kukaan mikä voisi olla tuo krookusten vasemmalla puolella kasvava kasvi? Olen sen siemenestä kasvattanut ja ollut koko ajan siinä uskossa, että se on jouluruusu. Lehdet eivät kuitenkaan ole samanlaiset, enkä nyt yhtään tiedä mikä tuo voisi olla...



Tässä pilkistelee pioni `Bowl of Beauty`, jonka istuttelin viime kesänä. Hyvin näyttää talvesta selvinneen. Kukintaa odotan jo malttamattomana vaikkei se ehkä tänä kesänä vielä tapahdukaan!

29.04.2012 - 11:36
Sain Seijalta tämän mieltä lämmittävän tunnustuksen. Kiitos siitä!



Tunnustuksen mukana seurasi kysymyksiä, joihin seuraavassa vastauksia.

Miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät?

Innostus puutarhaan ja kasveihin syntyi vasta sen jälkeen kun olimme rakentaneet talomme v.2000. Pihallemme ei ole tehty valmista pihasuunnitelmaa ja aluksi tein vain "pakolliset" istutukset ja yhden kukkapenkin. Muutaman vuoden sisällä mielessä alkoi hahmottua kuva siitä mitä todella pihallemme haluan. Ensimmäinen iso istutusalue rakentui v. 2007 tonttimme etureunaan. Samaan aikaan törmäsin useaan ihanaan puutarhablogiin, josta kipinä oman blogin pitämiseen syttyi. Seijan silloinen blogi Anna-Reetan Unelmat oli ensimmäisten tuttavuuksien joukossa tässä blogimaailmassa.

Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi?

Suurin tunnearvo on mummultani perityissä pioneissa, jotka ovat yli 40 vuotta vanhoja. Niiden kukinta on joka kesä yhtä palkitsevaa, varsinkin kun niiden kasvuunlähtö ja kukinta siirron jälkeen oli hidasta.

Mikä on puutarhafilosofiasi?

Ei kai mulla mitään varsinaista filosofiaa ole... Teen juttuja täysin fiilispohjalta. Puutarhahommat on mulle ruumiin- ja sielunhoitoa parhaimmillaan.


 Tunnustus pitäisi jakaa eteenpäin viidelle blogille. Tämä osuus menikin vaikeaksi, moni on tämän jo saanut ja jokainen puutarhablogi ansainnut. Haluan kuitenkin jakaa sen seuraaville, joita käyn säännöllisesti lukemassa:

Pientä piharemonttia
Puhu mun ruohoille
Salainen puutarha
Tina`s
Paratiisinpalanen

Olkaa hyvä!
20.04.2012 - 19:57


Tällä kertaa jotain ihan muuta. Katso vaikka!
Rentouttavaa viikonloppua!
14.04.2012 - 12:32
Eilen oli tämän viherpeukalon viikon kohokohta. Posti toi uuden,  puutarhan suunnittelua käsittelevän kirjan sekä pari englantilaista puutarhalehteä! Kylläpä oli mukava työpäivän jälkeen istahtaa sohvalle ja uppoutua täysin ideoita pursuaviin opuksiin.









Näistä on iloa pitkäksi aikaa! Alkuvuodesta vihdoinkin sain myös sen englantilaisesta kirjaverkkokaupasta kaksi vuotta(!) sitten tilaamani puutarhakirjan. Se oli jatkuvasti varastosta loppu kun sen ennakkotilaukseni kohtaloa kyselin. Lopulta pitkä odotukseni palkittiin ja sain kuin sainkin kirjan! Jonkin muun tuotteen kanssa olisi varmasti mennyt jo hermot monta kertaa ja tuskin olisin jäänyt edes odottamaan. Tämän kohdalla odottaminen kuitenkin kannatti!



Käväisin muuten eilen Lidlissä katsomassa myyntiin tulleet perennanjuurakot. Mukaan lähti kaksi pakettia päivänliljoja. Hemerocallis `Luxury Lace` ja `Rajah`, molempia siis kaksi juurakkoa.



Nämät voisi esikasvatuksen jälkeen istutella tuohon lammen viereen.

Täällä sataa räntää eikä aiemmin luvatusta lämpimästä viikonlopusta ole tietoakaan. Ehdin jo suunnitella itseni tuonne pihalle täksi viikonlopuksi. Vähän kyllä tympii tällaiset kelit kun intoa ja energiaa pitäisi päästä jo kuopsuttaan ja rapsuttaan tuonne ulos! Hmph!
08.04.2012 - 19:26
Yksi suosikki sivustojani on Better Homes and Gardens ja siellä tietysti puutarhaosio. Siellä on upeita kuvia ihanista puutarhoista ja muutenkin hyviä ideoita ja vinkkejä oman pihansa rakentajille. Poiminkin sieltä muutaman kesäkukkaistutuksen ohjeineen, joista itse pidän kovasti.



A. Kiinanruusu, Hibiscus rosa-sinensis, 1 kpl
B. Hurmesilkkiheinä, Imperata cylindrica `Rubra`, 3 kpl
C. Tulisalvia, Salvia splendens, 3 kpl
D. Uuden Guinean Liisa, Impatiens `Celebration Deep Red`, 3 kpl.



A. Ruusu, Rosa spp. ,1 kpl
B. Kangasajuruoho, Thymus spp. , 3 kpl
C. Muratti, Hedera helix, 3 kpl



A. Bataatti, Ipomoea, batatas `Margarita`, 2 kpl
B. Hopeakäpälä, Helichrysum petiolare `Limelight`, 2 kpl
C. Lumihiutale, Sutera cordata, 3 kpl



A. Särkynyt sydän, Dicentra spectabilis, 1 kpl
B. Ahkeraliisa, Impatiens `Ole Starbust`, 3 kpl
C. Maahumala, Glechoma hederacea `Variegata`, 3 kpl
D.
Lumihiutale, Sutera cordata `Abunda White`,  1 kpl



A. Ruotiartisokka, Cynara cardunculus, 1 kpl
B. Perilla (maustekasvi Aasiasta), Perilla `Magitta`, 3 kpl
C. Amppelidiana, Diascia `Diamonte Lavender Pink`, 3 kpl

08.04.2012 - 13:57
Lampiprojekti etenee. Kylläkin hieman liian hitaasti jos minulta kysytään. Kevät otti takapakkia ja nyt vaan odotellaan että lumet ja maa sulaisi.
Pihamäntyjen kaatamisen jälkeen piti oikeasti alkaa miettiä lammen/altaan muotoa. Olin jo hahmotellut useampaa vaihtoehtoa. Lammen paikkakin muuttui vielä viime metreillä. Nyt siitä tulee osa pihan etuosan istutusaluetta.





Muoto seuraa istutusalueen muotoa ollen hieman aaltoileva. Porrastuksia tulee kahteen tasoon ja lammen syvin kohta on aikalailla keskellä, n. 90cm syvä. Haaveissa on istuttaa lampeen lumpeita ja niille täytyy olla syvyyttä talvehtimiseen vähintään 70 cm.
Ja jotta minä olisin minä, täytyy tässäkin projektissa olla jokin ns. highlight. Tähän lampeen tulee pienimuotoinen vesiputous! Siis sikälimikäli se saadaan toteutettua. Suunnittelin sen tuohon kiveä vasten. Ohjaisi veden lammesta nousemaan kiveä myöten ylös ja siitä takaisin alas lampeen. Matkalla olisi liuskekiveä, jolta vesi sitten putoaisi takaisin lampeen.

Ylläolevissa kuvissa on lumeen piirrettynä selkeät ohjeet kaivajalle. Ohjeistin vielä mieheni tarkasti, koska itse jouduin olemaan kaivuuhetkellä töissä. Vähän meinasi jännittää, miltä lopputulos näyttäisi kun tulisin töistä kotiin. Tältä se näytti:



Ihan siitä tuli sellainen kuin pitikin. Nyt vaan odotellaan tosiaankin lumen sulamista, jotta homma saataisiin etenemään. Nyt on paljon helpompi suunnitella tuohon ympärille istutuksiakin kun kuoppa on jo olemassa. Hahmottaa tilan paremmin.

Seuraava askel on hankkia pohjamateriaali. Vaihtoehdot ovat allaskumi (kestävä, kallis), allasmuovi (kestävä, ed. verrattuna edullisempi) tai aumamuovi (kestävä?, edullisin). Täytyy kääntyä tässä asiassa ammattilaisen puoleen, jottei tarvitse sitten tehdä kahteen kertaan. Alunperin mietin vain allaskumin ja -muovin välillä, mutta aamullisessa Eden Pihaklubi -ohjelmassa oli todella iso lampi tehty tuosta maataloudessa käytetystä aumamuovista. Se lampi oli kuitenkin ollut olemassa jo nelisen vuotta ja hyvin oli muovi kestänyt. Tämä vähän sekoitti nyt tätä mun ajattelua. Mutta eiköhän se tästä selviä.

Lammen kaivauksessa nousi maasta myös ihania isoja kiviä. Käskin säilyttää ne kaikki, jotta voin ne käyttää maisemointiin.



Eikö olekin upeita?! Perusteellinen pesu vaan ja sitten sijoittelemaan uusille paikoille.




Kävijälaskuri 6.2.2011 alkaen
free counters